Huopaa
makasiinin kattoon
Haukivuoren kotiseutuyhdistys sai Museovirastolta harkinnanvaraista
valtionapua pikkumakasiinin kolmiorimahuopakaton kunnostukseen –
työstä vastasi urakoitsija Pekka Moilanen. Haukivuoren
manttaalikunta lahjoitti 1960-luvun alussa kirkonkylässä
sijaitsevat entisen lainajyvästön rakennukset
kotiseutuyhdistykselle museon perustamista varten.
Kunnostus aloitettiin heinäkuun alussa purkamalla vanha kattohuopa
ja kosteusvahingoista kärsineet ruoteet, jotka oli tehty
raakalaudasta. Myös osa kattovasoista oli kärsinyt
kosteudesta. Vasoja ei kuitenkaan uusittu kokonaan, vaan tarvittaessa
ne katkaistiin ja terve osa säilytettiin, jonka jälkeen vasa
jatkettiin entiseen pituuteen. Räystään puolella vasojen
päät ohennettiin vanhan mallin mukaan.
Myös vuoliaisten lahoja kohtia paikattiin ja tämän
jälkeen tehtiin ponttilaudasta aluslaudoitus, jonka
päälle vedettiin alushuopa. Kuuman sään vuoksi
varsinaisen kattohuovan laittoa jouduttiin vähän odottelemaan.
Kuvat
01_Haukivuori.jpg
Kolmiorimahuopakatto ennen kunnostusta. Kuva Jorma
Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo, 29.5.2009.
02_Haukivuori.jpg
Kunnostus tehtiin lape kerrallaan. Kuva Jorma Hytönen/Savonlinnan
maakuntamuseo, 5.7.2010.
03_Haukivuori.jpg
Huonon kunnan vuoksi aluslaudoitus jouduttiin vaihtamaan. Kuva Jorma
Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo, 5.7.2010.