Vanha-Rantalan talomuseo, Pertunmaa

01

Päärakennuksen pärekaton päälle tehty kolmiorimahuopakatto oli kauttaaltaan huonokuntoinen – osin normaalin ikääntymisen ja osin päreistä johtuvan epätasaisen pohjan vuoksi. Koko katon uusiminen olisi ollut liian kallis toimenpide, joten kunnostuksessa korjattiin vain pahimmin vaurioituneet kohdat.

Huopaa avattiin räystäältä sen verran, että räystäslaudan laho osa saatiin uusittua. Tämän jälkeen vanha huopa naulattiin kiinni ja koko lape harjattiin varovasti puhtaaksi roskista ja sammalesta, jotka olivat suurelta osin peräisin rakennuksen vieressä kasvaneesta lehtipuusta.

Uutta samanväristä kattohuopaa* asennettiin vanhan huovan päälle kaksi vuotaa räystäältä harjalle. Samalla myös kolmiorimat uusittiin. Työssä käytettiin vasaranaulausta, sinkittyjä nauloja ja bitumiliimaa piipun juuressa.

Koska rakennuksen uuneja ei lämmitetä, niin puiset lapetikkaat poistettiin. Jos tikkaat olisi jätetty katolla, niin se olisivat keränneet roskia ja pitäneet alla olevan huovan kosteana.

Myös puinen räystäskouru oli huonokuntoinen. Sen puuosat olivat osittain lahot ja kourun sisälle asennettu huopa oli irronnut paikoitellen. Tehdasvalmisteisen metallikourun asentaminen räystäslautaan ei ollut mahdollista, koska sitä ei olisi saanut mukautumaan näin mutkaiseen räystääseen. Täten vanha kouru kunnostettiin: lahot laudat vaihdettiin uusin, kourun teräskannattimet tiukattiin ja kourun pohjan huopa uusittiin.

Kunnostuksen maksoi Pertunmaan kunta ja suunnittelusta/työstä vastasi Kaj Cygneaus/ES Perinnemestarit.

* Bitumihuopa eli bitumikermi, bitumilla kyllästetty sirotepintainen katemateriaali, jonka runkona on lasikuitu- tai polyesterihuopa.

Kuvat Kaj Cygneaus/ES Perinnemestarit, syksy 2011:

01
01 Päärakennuksen itäsivun katto ennen korjausta: liian lähellä rakennusta olleen haavan jäljet näkyvät katteen sammaloitumisena.

02
02 Päärakennuksen itäsivun katto korjauksen jälkeen: katto harjattiin (sirote säilyi puhdistuksessa varsin hyvin), kaksi vuotaa lisättiin ja pätkä räystäslautaa uusittiin.

03
03 Päärakennuksen itäsivun katto ja kouru ennen korjausta: sammaleet ja roskat estävät veden kulkua.

04
04 Päärakennuksen itäsivun katto ja kouru korjauksen jälkeen: kourujen puhdistus on vuosittainen toimenpide.