Rantasalmi, Putkisalon kartano

Putkisalon kartanon 1800-luvun puolella rakennettua liiterirakennusta (2 liiteriä, 4 huussia) kunnostettiin syksyllä 2012 Museoviraston myöntämällä entistämisavustuksella. Osissa ja kierrätetyllä materiaalilla tehty, 7 metriä leveä ja 21 metriä pitkä hirsi–rankorakenteinen liiteri sulkee miespihan lännen suuntaan, joten rakennuksen säilymiselle osana valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä (RKY) oli perusteltua.

Työt koostuivat vesikatteen kunnostamisesta, rungon jäykistämisestä apurakenteilla, vuorilaudoituksen, ovien ja ikkunoiden kunnostamisesta, perustuksen tukemisesta sekä maaston leikkauksesta. Suunnittelusta vastasi Maria Luostarinen Etelä-Savon korjausrakentamiskeskuksesta Rantasalmelta ja toteutuksesta JJR Timpuritiimi – kohdetta valvoi maakuntamuseotutkija.

 

Kuvat 1–3, 5–10, 12–13 Jorma Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo, kuvat 4, 11 Susanna Nuutinen.

Kuva 1
Liiteri ennen kunnostusta. Suurimmat ongelmat olivat sammaloitunut ja osin rikkonainen tiilikate, sekä etelään päin kallistunut runko.

Kuva 2
Pohjoispääty, joka oli tehty päätykolmiota myöten hirrestä, oli kärsinyt ulkonevan alaosan kohdalta sadevedestä. Luokinpaininpuita oli ollut kaksin kappalein.

Kuva 3
Jatkamalla tehty kurkihirsi oli antanut periksi liiteriosien väliseinän kohdalla.

Kuva 4
Työt alkoivat tiilikatteen purkamisella. Ruoteet oli naulattu edeltävän katteen eli pärekaton päälle. Kunnosta päätellen päreet olivat olleet jo varsin heikossa hapessa 1950-luvulla, jolloin kate vaihdettiin.

Kuva 5
Tiilien purkamisen jälkeen katto suojattiin odottamaan rungon ja ruoteiden kunnostamista.

Kuva 6
Suurin urakka oli kattotiilien pesu ja maalaus. Pesussa käytettiin painepesuria. Tekniikaksi muodostui antaa tiilelle lähietäisyydeltä lyhyt suihku, jolla sammal irtosi. Maalaukseen käytettiin itse tehtyä maitomaalia eli seosta, joka koostui rasvattomasta maidosta, sementistä ja rautapitoisesta maaväristä, punamullasta. Seosta joutui hämmentämään tiuhaan, koska sementti tuppasi painumaan astian pohjaan. Piti kuitenkin hämmentää rauhallisesti, koska muutoin maali alkoi vaahdota. Tällöin vaahtokerros jää tiilen pintaan ja kuivuessaan karisee pois, eikä maalipinta jää ehjäksi. Maali on riittoisaa, joten kuumalla kelillä ei kannata tehdä kovin suuria määriä.

Kuva 7
Tiilien sävyä haettiin koemaalauksilla. Lopulta päädyttiin käyttämään maavärinä ainoastaan falunin punaista. Nimi tulee samannimisestä alueesta Tukholman luoteispuolella, josta maaväriä louhitaan. Eron kuluneen tiilen ja maalatun tiilen välillä voi havaita laittamalla kummankin hetkeksi vesihanan alle.

Kuva 8
Pohjoispääty vahvistettiin völjäreillä, joita käytettiin muuallakin rungon jäykistämiseen. Kattoa pidennettiin hiukan pohjoispäässä, jotta rungon alaosa on paremmin suojassa sadevedeltä.

Kuva 9
Rankorakenteisten liiteriosien runkoa jäykistettiin vinoreivoilla. Tätä ennen rakennuksen eteläpäätyyn kiinnitettiin vaakaparru, jota traktorin etukuormaimella työntämällä rakennus saatiin suoristettua.

Kuva 10
Kurkihirrestä poistettiin murtuma ja liitos tuettiin satulapuulla. Kiinnitykseen käytettiin terästankoja, joihin tehtiin kierteet käsin.

Kuva 11
Tiilien urakointi takaisin katolle on alkanut. Kustannussyistä pärekattoa ei uusittu, vaan päreet poistettiin lukuun ottamatta kuvassa vasemmalla olevaa hirsirunkoista huussipäätyä. Harva ruodelaudoitus jäi muistuttamaan rakennuksen aiemmasta pärekatosta. Rakennuksen suoristamisen jälleen tiiliruoteet suoristettiin ja vahvistettiin.

Kuva 12
Länsisivu valmiina. Vuorausta uusittiin vain tarpeellisilta osilta. Huomaa herrasväen puolen huussin katto-ikkuna eli lasitiilet.

Kuva 13
Itäsivu valmiina. Suoristettu katto antaa liiterille kummasti ryhtiä.