VANHAN
KAUPUNGINTALON
TARINA
Johdanto
Yläkuvan oikeanpuolinen rakennus, nykyinen oopperajuhlatoimiston talo, tunnetaan Savonlinnassa vanhana kaupungintalona.
Ennen kuin kaupunki vuonna 1923 päätyi ostamaan talon raatihuoneeksi ja kaupungintaloksi, talolla oli kunniakas historia takanaan.
I OSASSA kerrotaan, millaisen raatihuonerallin kaupunki kävi ennen talon ostoa.
II OSASSA kerrotaan rakennuksen vaiheista, ennen kuin siitä tuli kaupungintalo.
III OSASSA kerrotaan rakennuksen kaupungintalovuosista 1923−1986.
Vanhan kaupungintalon tarina PDF-muodossa (1,5 Mt) │ PowerPoint-muodossa (16,8 Mt)
I OSA
Savonlinnan raatihuoneralli
1812−1920
Ensimmäinen raatihuone Auvisenrinteessä
Ensimmäisen raatihuoneen tuho
Vuoteen 1812 asti raatihuone sijaitsi nykyisen Olavinkadun varrella Pitkällesillalle laskeutuvan mäen keskivaiheilla kadun eteläpuolella.
Tontilla oli kaksi rakennusta, joista toista lienee käytetty tarpeen vaatiessa myös majoitukseen. Pormestarille oli asunto raatihuoneen talossa.
Vuoden 1812 tulipalossa raatihuone tuhoutui, ja samalla tuhoutui raatihuoneen arkisto.
(Mikko Saarenheimo: Savonlinnan kaupungin historia II, s. 270.)
Toinen raatihuone Linnankadulla 1812−1876
Toisen raatihuoneen elinkaari
Palaneen raatihuoneen tilalle otettiin Linnankadulta käyttöön vuonna 1790 rakennettu entinen venäläisten upseerien majoitustalo. Siihen rakennettiin pormestarin asunnoksi lisäosa.
Linnankadun raatihuone kävi muutamassa vuosikymmenessä ahtaaksi.
Uutta raatihuonetta varten ostettiin vuonna 1853 kaksi tonttia (13 ja 14) Isontorin eli Olavintorin pohjoislaidalta. Rakentamista ei kuitenkaan saatu aikaan, sillä kaupunki oli köyhä. Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi, kun kaupunki sai valtuuston vuonna 1875. Ratkaisua ei nytkään löytynyt. Päätettiin, että ratkaisu tehdään vasta sitten ”kun todellinen tarve vaatii”.
V. 1876 valtuusto päätti rakennusrahaston kartuttamiseksi myydä huutokaupalla Linnankadun raatihuoneen tontteineen.
Savonlinnan raatihuoneen evakkovuodet 1876−1891
Kun raatihuone oli myyty, kaupungin virastot ja pormestari jäivät vuonna 1876 kodittomiksi.
Virastot sijoitettiin vuokralle yksityisasuntoihin. Pormestari asui aluksi apteekkari Hedlundin talossa Rantakadulla, myöhemmin maanmittari von Fieandtin talossa Olavintorin laidalla. Kodittomuutta kesti puolentoista vuosikymmentä.
Vuonna 1887 kuolleen kauppias Anders Boehmin jälkisäädöksessä todettiin kauppiaan lahjoittaneen kaiken omaisuutensa kaupungin köyhille. Siihen kuului myös kaksi taloa.
Vuonna 1891 kaupungin virastoja ryhdyttiin siirtämään toiseen Anders Boehmin lahjoittamaan taloon Olavinkadun ja nykyisen Kalmarinkadun kulmaan. Seuraavana vuonna rakennus kunnostettiin raatihuoneeksi.
Kolmas raatihuone 1891−1922
Kolmas raatihuone kellotornin alle
Julkisen rakennuksen tunnusmerkiksi arkkitehti Allan Schulman suunnitteli raatihuoneeseen tornin kelloineen. Kellotorni valmistui vuonna 1897.
Jo ennen I maailmansotaa raatihuone todettiin ahtaaksi. Sodan jälkeen harkittiin uuden talon rakentamista kreikkalaiskatolisen kirkon tontille tai kaupungin virastojen sijoittamista Seurahuoneen taloon Lossirantaan.
Vuonna 1920 kaupunki kuitenkin osti Olavintorin laidassa lyseon ja paloaseman välissä sijaitsevan Antti Paasikallion omistaman talon tontteineen.
Neljäs raatihuone Olavintorin laidalla
Savonlinnan raatihuoneiden sijainnit
1 Vuonna 1812 palanut raatihuone
2 Linnankadun raatihuone 1812–1896
3 Olavinkadun ja Raatihuoneenkadun kulman tornitalo 1896–1923
4 Vanha kaupungintalo, Olavinkatu 27 (II tontti 7; 1 tontti 11 , 4) 1923–1986
(Savonlinnan kaupunginarkiston kokoelmat)
II OSA
Kaupungin ostaman rakennuksen historia
1853−1923
Petter Wenellin asuintalo 1853−
Empiretyylinen rakennus
Valtionarkistoon tallennetun vuoden 1859 palovakuutuskirjan mukaan talo (yläkuvassa äärimmäisenä oikealla) on rakennettu v. 1853. Sen omistaa Säämingin lukkari ja opettaja Petter Wenell, jolla on kirjakauppa (boklåda) rakennuksen itäpäässä ja sieltä erillinen porras torille.
Rakennuksessa on 13 huonetta, 11 kaakeliuunia, pärekatto, ei vuorilaudoitusta. Tontilla on myös talousrakennus (talli, heinäsuoja ym.), katettu kaivo sekä leivontahuone, jossa on lautakatto. Päärakennuksen molemmin puolin pääsi ajoportin kautta pihalle.
Empiretyylisessä rakennuksessa on aumakatto. Rakennuksen keskellä on leveä päätykolmio, jonka alla on kahdeksan leveää sileäpintaista pilasteria. Friisiosassa olevat ullakkoikkunat on myös keskitetty päätykolmion alueelle. Päätykolmion tympanonkentässä on suuri lunetti-ikkuna.
Rakennus säilyi 20 vuotta hirsipintaisena. (Petri Enqvist, Savonlinnan tyylihistoria)
O. von Fieandtin kirjakauppa rakennuksen länsipäähän 1876
Omistajaksi maanmittari Carl Otto von Fieandt: muutoksia rakennukseen
Vuonna 1877 talon omistaa komissio-maanmittari Carl Otto von Fieandt. Talossa on edelleen kirjakauppa (boklåda). Neiti Ottilia von Fieandtin kirjakauppa sijaitsee kuitenkin talon länsipäässä, johon on puhkaistu julkisivuun kadulle ovi.
Vasta vuonna 1873 rakennus vuorattiin poikkilaudoituksella ja maalattiin öljymaalilla.
Vuoteen 1890 mennessä rakennus oli lisäksi saanut ikkunoihinsa taitekehyksiset vuorilaudat, pilasterit rakennuksen keskiosassa olivat vähentyneet neljään ja päätykolmion lunetti-ikkuna oli vaihdettu toisten ikkunoiden kaltaiseksi. Päärakennuksen vasemmalla puolella näkyy toisen talon pääty (myöh. poliisitalo) ja takana pihan puolella iso asuinrakennus.
O. v. Fieandtin kirjakaupan ilmoituksia
Von Fieandtin perhe ja vuokralaiset
Maanmittarin perheeseen kuului Aleksandra-vaimo ja lapset Blonda, Ottilia ja Otto.
Lisäksi talossa asui vuonna 1880 tohtori Henrik Pennanen ja piiat Amalia Nousiainen ja Anna Malmberg. Vuonna 1885 talossa on uudet piiat: Maria Sihvonen ja Ulla Kilpeläinen. Henkikirjojen mukaan Fieandtin tontilla asui hyyryläisiä.
Vuonna 1880 vuokralaisiksi on merkitty Juliana Savenius Matilda-tyttärensä kanssa, kirjansitoja Johan Ryynänen Eva-vaimoineen ja merimies Michel Tolvanen Anna-vaimonsa kanssa. Vuonna 1885 Juliana Savenius tyttärineen asuu edelleen tontilla, mutta muut vuokralaiset ovat nyt luotsi Johan Puranen Ulla-vaimonsa kanssa sekä työmies Esaias Heiskanen vaimon ja kahden lapsen kanssa. Vuonna 1890, jolloin C. O. Fieandt oli kuollut ja talo perikunnan hallussa, vuokralaisista on jäljellä enää Esaias Heiskanen perheineen.
Assar Palanderin kirjakauppa rakennuksen länsipäähän 1892−
Assar Palanderin perhe ja vuokralaiset
Vuonna 1892 Helsingistä muuttanut Assar Palander osti Fieandtin talon ja kirjakaupan. Palanderin perheeseen kuului Maria-vaimo ja kaksi lasta sekä veli, vuodesta 1900 lähtien piiat Miina Reijonen ja Ida Tynkkynen.
Vuonna 1901 Assar Palander myi kirjakaupan helsinkiläiselle Alma Sahlanille, jonka myötä kirjakauppa siirtyi kesäkuussa 1901 kauppatorin laitaan upouuden Matkailijahotellin kulmahuoneistoon. Assar Palander itse jäi perheineen asumaan Olavintorin taloon henkikirjojen mukaan vuoden 1902 loppuun asti.
Palanderin aikaan tontilla asuviksi vuokralaisiksi on merkitty vuonna 1895 työmies Juho Nousiainen ja työmies Kaapro Anbruxin Kustaava-vaimoineen. Vuonna 1901 vuokralaisena on vain voikauppias F. Vääränen Riikka-vaimoineen. Vuonna 1902 voikauppiaspariskunta on saanut seurakseen varatuomari G. Relanderin Hilja-vaimoineen sekä Pulma Käyhkön ja maalari Edvard Snällin.
Savonlinnan postikonttori Palanderin taloon 2.6.1897
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1897 kaupunkilaiset saivat lukea Savonlinna-lehden etusivulta postimestari G.E. Ammondtin ilmoituksen, että kesäkuun 2. päivästä 1897 lähtien postikonttori palvelee kaupunkilaisia kirjakauppias Palanderin talossa ison torin varrella. Sisäänkäynti on torin puolelta.
Kirjakauppa ja postikonttori viettivät yhteiseloa Palanderin talossa vuoteen 1901 asti. Postimestari Gustaf Ammondt perheineen siirtyi asumaan Palanderin taloon (tai tontille) vasta vuonna 1903 kirjakauppiaan poismuuton jälkeen.
Gustaf Ammondtin perheeseen kuului Ida-vaimo ja Idi-tytär sekä piika Ida Riipinen. Vuonna 1905 Ammondteilla oli uusi piika Alma Ström. Lisäksi tontilla asui monta muuta ruokakuntaa.
Savonlinnan postikonttori ja postimestarin asunto
Piirustukset postikonttoriksi
Tiedossa ei ole, missä määrin Palanderin talon sisätiloja muunneltiin postikonttorin tarpeisiin jo vuonna 1897, kun kirjakauppa sijaitsi rakennuksen länsipäässä ja kirjakauppias Assar Palander perheineen asui rakennuksessa (tai tontilla).
Sitäkään ei tiedetä, missä määrin tiloja remontoitiin postikonttoria ja postimestarin asuntoa varten vuonna 1903 postimestari Ammondtin muuttaessa perheineen rakennukseen (tai tontille).
Savonlinnan rakennusvalvonnassa on säilynyt muutospiirustus vuodelta 1907.
Todennäköisesti postimestari Gustaf Ammondt ehti kuolla, ennen kuin piirustukset kokonaisuudessaan toteutettiin.
Postikonttori rakennuksen itäosaan, postimestarin asunto länsipäähän
Postille remontoitiin tilat talon itäosaan. Postin tilat käsittivät yli puolet rakennuksen pinta-alasta.
Rakennuksen itäpäätyyn rakennettiin erillinen sisäänkäynti postiljoonien työtiloihin. Lisäksi Olavinkadun puolelle puhkaistiin julkisivun itäosaan pääovi asiakkaita varten.
Postikonttorin tiloihin kuului tulevan ja lähtevän postin osastot, lajitteluosasto, yleisöaula, kanslia ja huone (mahdollisesti postiljoonien lepoa varten).
Postimestarin asunto oli länsipäässä. Asuntoon kuului keittiö, ruokasali, sali, makuukamari ja huone.
Postin tilat vuoden 1907 piirustusten mukaan
Albert Broms, Savonlinnan postimestari 1907−1926
Gustaf Ammondtin kuoleman jälkeen vuonna 1907 Savonlinnan postimestariksi valittiin pikaisesti käkisalmelainen Albert Broms.
Vuonna 1908 uusi postimestari perheineen asettui asumaan postikonttorin seinän taakse talon länsipäähän.
Bromsin talouteen kuului Jenny-vaimo, viisi lasta ja piika.
Postiljooni Aleksei Paasikallio
Bromsin alaisuudessa työskenteli mm. Savonlinnaan vuonna 1905 Kotkasta muuttanut postiljooni Aleksei (Aleks, Alex) Paasikallio ja tämän veli Aleksanteri.
Paasikallioiden alkuperäinen sukunimi oli Pontanoff. Vuonna 1905 veljekset Anders, Aleksanteri ja Aleksei muuttivat nimen Paasikallioksi.
Aleksei ja Aleksanteri Paasikallio olivat syksyllä 1907 mukana perustamassa Suomen postiljooniyhdistyksen Savonlinnan osastoa, jonka perustava kokous pidettiin 6.10.1907 klo 4 ip Savonlinnan postikonttorissa.
Postikortti Moskovaan 18.11.1908
Postikortin kuvapuoli
Antti Paasikallio ostaa postikonttorin talon
Vuoden 1908 postikorttikuvassa näkyy, että rakennuksen remontointi postikonttoriksi on toteutettu vuoden 1907 piirustusten mukaisesti. Olavinkadulta rakennuksen itäosassa johtaa ovi yleisötiloihin ja rakennuksen itäpäädyssä on lisäportaikko postiljoonien työskentelytiloihin. Yleisösisäänkäynnin molemmin puolin on postilaatikot.
Vuoden 1908 henkikirjaan omistajanvaihdos on merkitty viivaamalla Assar Palanderin nimi yli ja mainitsemalla sana kiinnekirja. Päiväyksen kohdalla on kysymysmerkki. Vasta vuosien 1909–1910 henkikirjassa talon omistajaksi on selkeästi merkitty Antti Paasikallio.
Antti Paasikallio
Antti Paasikallio oli kotkalainen maalari. Vuoden 1905 paikkeilla hän myi osuutensa Kotkassa sijaitsevasta maalausliikkeestä. Hän oli suunnitellut Savonlinnaan muuttoa ja halusi sijoittaa maalausliikkeen myynnistä saadut varat taloon Savonlinnassa.
Olavintorin laidalla sijaitseva laaja tontti ja empirerakennus postikonttoreineen kiinnosti mahdollisesti myös siksi, että postissa oli Aleksei-veljen työpaikka.
Paasikallion perhe ”poliisitaloon” 1913
Antti Paasikallion perhe ja vuokralaiset
Antti Paasikallion perhe muutti Kotkasta Savonlinnaan vuonna 1913. Perhe asettui asumaan postikonttorin länsipuolella sijaitsevaan erilliseen rakennukseen, joka myöhemmin tunnettiin ”poliisitalona”.
Antti Paasikallion mukana Savonlinnaan muuttivat Alina-vaimo, tyttäret Aura ja Liisa (kuvassa) sekä vuonna 1912 syntynyt poika Keijo. Kolmas tytär Hilkka, joka syntyi vuonna 1914, ehti asumaan ”poliisitalossa” ensimmäiset elinvuotensa.
Postitalossa asuvan postimestari Bromsin perheen lisäksi tontilla asui Paasikallioiden aikaan myös muita vuokralaisia, esimerkiksi vuoden 1915 henkikirjan mukaan seuraavat henkilöt: postiekspeditöörin apulainen Idi Ammondt, postimestarin leski Ida Ammondt, postiekspeditööri Heleena Aspegrén ja hänen piikansa Edla Jumppanen, Otto Pöyhönen, työmies Samuel Puustinen Heta-vaimonsa kanssa, hovioikeuden auskultantti Bertil Broms sekä leski Heleena Hynninen.
Rakennuksen postikonttorivaihe päättyy
Paasikallio myy talon kaupungille
I osassa raatihuonerallin yhteydessä mainittiin, että vuonna 1920 kaupunki päätyi ostamaan uudeksi raatihuoneeksi ja kaupungintaloksi Paasikallion talon Olavintorin laidalta. Talo remontoitiin 1920-luvun jälkipuoliskolla raatihuoneeksi ja kaupungintaloksi. Posti muutti vuonna 1923 entiseen raatihuoneeseen tornikellon alle.
Syynä siihen, miksi Antti Paasikallio vuonna 1920 auliisti myi talon kaupungille, olivat uuniongelmat. Talossa oli tusinan verran kaakeliuuneja, joihin palotarkastuksessa vaadittiin perusteellista remonttia. Paasikallio katsoi talon myymisen kannattavammaksi vaihtoehdoksi.
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 uusi kunnallislaki laajensi suuresti kaupunkien tehtäväkenttää. Kiire ilmeisesti vaikutti nopeaan ostopäätökseen.
III OSA
Elämää kaupungintalossa
vuodesta 1923 lähtien
Valtuuston kokoukset kaupungintaloon marraskuussa 1922
Valtuusto kokoontuu, kaupungin työntekijät valtaavat tontin
Kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous uusissa tiloissa pidettiin 23.11.1922 (Juvonen, s. 102).
Rakennuksen muutos postikonttorista kaupungintaloksi tapahtui kuitenkin vähitellen. Postimestari Broms perheineen muutti pois. Entiset Paasikallion vuokralaiset jäivät moneksi vuodeksi asumaan kaupungin omistamalle tontille. Pikkuhiljaa asuntoihin muutti kaupungin työntekijöitä. Kaupungininsinööri Matti Eronen asui tontilla vuosina 1920–1923, kaupungininsinööri Aatu Hänninen vuosina 1924–1926 ja kaupungininsinööri Viljo Hyvärinen ainakin vuosina 1927–1929.
Vuonna 1924 korttelien numerot muuttuvat. Olavinkatu 27, entinen II korttelin tontti 7 on nyt I korttelin tontti 11 (rakennus 4).
Vuoden 1926 rakennuspiirustus kaupungintaloksi
Rakennuksen muutostyöt
Savonlinnan rakennusvalvonnassa ei ole tallella rakennuspiirustuksia, joiden mukaan muutos kaupungintaloksi on tehty. Savonlinnan maakuntamuseossa on tallella rakennusmestari Aatu Hännisen 28.5.1926 tekemä piirustus muutostöistä.
Piirustusta tehdessään kaupungininsinööri Aatu Hänninen asui itse rakennuksessa tai ainakin samalla tontilla. Uuteen kaupungintaloon tehtiin rakennusmestari Aatu Hännisen laatimien piirustusten mukaiset virastoon sopivat huonejärjestelyt.
Tärkein muutos julkisivussa oli uuden sisäänkäynnin rakentaminen.
Entiset sisäänkäynnit poistettiin. Olavintorin puolelle puhkaistiin keskelle julkisivua sisäänkäynti, jonka edustalle rakennettiin kahteen suuntaan laskeutuvat graniittiportaat. Portaikon sivulle pystytettiin koristeelliset kaiteet. Pääoven yläpuolelle katoksen alle rakennettiin samanlainen lunetti-ikkuna, jollainen oli Wenellin aikaan sijainnut rakennuksen päätykolmiossa.
Länsipään ullakkotilan korotus
Ullakon länsiosaan pihan puolelle tehtiin lisätilan saamiseksi kattokorotus ikkunoineen. Tilaan sijoitettiin rakennustoimisto ja myöhemmin kaupunginkanslia.
Korotettu tila säilyi 1990-luvulle asti.
Ikkunoihin markiisit 1930-luvulla
1930-luvulla kaupungintalon ikkunoihin hankittiin valkoiset markiisit. Markiisien tarkoitus oli suojata työntekijöitä liialliselta auringonpaisteelta ja lämmöltä kesäaikaan.
Piirustusten mukaan toteutettu kaupungintalo toiminnassa
Uuden kunnallislain mukainen valtuuston kokous vuonna 1934
Eetu Kekomäen juhlaistunto
Vuonna 1927 oli säädetty laki kaupunkien kunnallislain muuttamisesta. Sen mukaan maistraatti ja raastupa erotettiin kaupunginhallinnosta. Vuonna 1930 voimaan astuneen lain mukaan hallintoelimet olivat kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, lautakunnat ja kaupunginjohtajan virka.
7.2.1934 pidetty istunto on nimetty Eetu Kekomäen juhlaistunnoksi, koska Kekomäki täytti tuolloin 60 vuotta. Samalla valtuustokaudella Kekomäki tuli olleeksi neljännesvuosisadan valtuuston puheenjohtajana. Eetu Kekomäki valittiin kaupunginvaltuustoon jo vuonna 1904. Valtuuston puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1910 lähtien aina vuoteen 1948, eli kaikkiaan 37 vuotta.
Eetu Kekomäki siis toimi valtuuston puheenjohtajana jo vuonna 1920, kun valtuusto teki päätöksen Antti Paasikallion talon ostamisesta kaupungintaloksi.
Vuoden 1934 kuvassa valtuustosalin seinillä on vielä alkuperäiset tummat tapetit.
Poikkeusajan valtuusto 1937–1944 ryhmäkuvassa
Valtuusto 1937−1944
Vuonna 1936 valittu kaupunginvaltuusto joutui poikkeuksellisten olojen takia toimimaan kahdeksan vuotta. Seuraavat kunnallisvaalit pidettiin vasta rauhan tultua vuonna 1945.
Sekä kaupunginhallinto että raastupa toimivat kaupungintalossa samassa istuntosalissa. Yleensä istuntopäivä oli maanantai.
Kuvassa istuvat edessä vasemmalta ensimmäinen kaupunginsihteeri Ensio Häyrinen, valtuuston varapuheenjohtaja Alpo Jordan ja Savonlinnan ensimmäinen kaupunginjohtaja Viljo Hyvärinen. (Valtuuston varsinainen puheenjohtaja Eetu Kekomäki oli sairaana, joten varapuheenjohtaja Alpo Jordan toimi hänen sijaisenaan.) Kuva on mahdollisesti vuodelta 1944. Tummat tapetit ovat peittyneet valkean maalikerroksen alle joko 1930-luvun loppupuolella tai 1940-luvun alussa.
Valtuuston kokouksissa puheenjohtaja, sihteeri ja kaupunginjohtaja istuivat edessä korokkeella. Kaupunginhallitus istui myös samassa tilassa keskelle ryhmitettyjen pöytien ympärillä. Muulloin pöydät olivat pinossa salin takaosassa.
Lautakunnat istuivat virkailijoiden työhuoneissa, koska kokoushuoneita ei ollut. Lautakuntia oli paljon, ja tiloissa pidettiin myös muita kokouksia.
Sotaoikeus raastuvan istuntosalissa
Raastuvan ja kaupunginvaltuuston yhteinen istuntosali
Kuvassa sotaoikeus on kokoontunut raastuvan ja valtuuston yhteiseen istuntosaliin 1940-luvulla. Sotaoikeuden istuntoja pidettiin vuonna 1947 solmittuun Pariisin rauhaan asti.
Sotaoikeuden istunnoissa toimittiin samalla tavalla kuin raastuvanoikeuden istunnoissa myöhemmin. Salin perällä korokkeella oli kiinteä, vihreällä veralla peitetty istuntopöytä ja keskellä edessä matalampi kaappi, jossa säilytettiin Raamattua. Istuntoaamuna vahtimestari nosti Raamatun esille ja sulki sen illalla takaisin kaappiin.
Pöydän takana keskellä istui tuomari. Muille toimitsijoille asetettiin pikkupöytiä kulloisenkin tarpeen mukaan.
Valtuuston puheenjohtaja vaihtuu
J. V. Lötjönen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi
Vuonna 1948 valtuustoon tuli vasemmistoenemmistö ja puheenjohtaja vaihtui. Oikeistolaisen Eetu Kekomäen tilalle valtuuston puheenjohtajaksi tuli sosialidemokraattien J.V. Lötjönen.
Kuvan oikeassa laidassa vahdinvaihtoseremoniaa seuraa kaupunginjohtaja Viljo Hyvärinen.
Pormestari Hilapuu ja verovirkailijoita
[Kamerakuva Anneli Karvasen valokuvasta Nälkälinnanmäki-Seuran tilaisuudessa Oopperajuhlatoimistossa 7.10.2017, ennen kuin Anneli Karvanen luovutti kuvan maakuntamuseolle.]
Kaarle Hilapuu maistraatin ja raastuvanoikeuden puheenjohtajana
Pormestarina Kaarle Hilapuu huolehti maistraatin ja raastuvanoikeuden puheenjohtajan tehtävistä yli kolme vuosikymmentä (1936–1968).
Hilapuun työhuone sijaitsi maistraatin yhteydessä kaupungintalon itäosassa. Maistraatin tiloihin rakennuksen kivijalkaan oli sijoitettu tuomiokunnan arkistoholvi.
Kaupungintalon työntekijöitä valtuustosalissa vuonna 1949
Kuvassa maistraatin ja verotoimiston työntekijät kahvittelevat valtuustosalissa kaupunginhallituksen kokousta varten järjestettyjen pöytien ympärillä. Henkilöt vasemmalta ovat Kirsti Litmanen (Koskinen), Raija Ruuskanen, Aili Repo, Maila Paasikallio, Maire Mikkonen ja Anneli Kurola (Karvanen). Kahvit tarjosi valokuvan ottanut Esko S. Airo kiitokseksi verotoimiston hyvästä palvelusta.
[Kamerakuva Anneli Karvasen valokuvasta Nälkälinnanmäki-Seuran tilaisuudessa Oopperajuhlatoimistossa 7.10.2017, ennen kuin Anneli Karvanen luovutti kuvan maakuntamuseolle.]
Kaupungintalo työntekijöiden silmin
Sotien jälkeen 1940-luvun puolivälissä kaupungintalo oli 1920-luvun asussa. Kaikki oli vanhanaikaista ja nukkavierua. Eteisaulassa oli synkät tummat tapetit, komeiden vihreiden kaakeliuunien vieressä oli sylkykupit ja seinällä teksti ”Spotta ej på golvet. Älä sylje lattialle.” Talossa oli puulämmitys, kantovesi ja käymälät pihan perällä.
Aulan länsipuolella sijaitsivat kaupungin virastot: keskushallinto ja rahatoimi, vintillä korotetussa tilassa rakennustoimisto. Aulan itäpuolella sijaitsivat maistraatti ja raastupa. Raastuvan istuntosali toimi myös valtuuston istuntosalina.
Työskentely oli pääosin manuaalista. Työvälineinä oli muutama kirjoituskone, laskukone ja puhelin. Kirjanpito tehtiin käsin suuriin tilikirjoihin. Sisustus oli raskasta, massiiviset kirjoituspöydät ja arkistokaapit. 1950-luvun alussa läänistä saatiin sähkökirjoituskone. Sitä voitiin kuitenkin käyttää ainoastaan valtuustosalissa, jossa sijaitsi pistorasia puheenjohtajiston pöydän vasemmalla puolella.
Verovirkailijoiden lepohetki
Verotoimiston työntekijät Raija Ruuskanen (vas.), Maire Mikkonen (takana keskellä), Maila Paasikallio (edessä keskellä) ja Anneli Kurola (Karvanen) levähtämässä kaupungintalon rehevällä pihalla.
Myös kaupungintalon pihalla työskenneltiin
Yläkuvassa takana näkyvä pitkä puutarhapenkki on osa kalusteryhmää, johon kuului myös leveä puutarhapöytä. Kun toimistotilat sisällä kävivät ahtaiksi, siirryttiin kesäaikana usein työskentelemään pihan puolelle, jossa oli tilaa availla kookkaita diaarikirjoja.
Kauempana puutarhakalusteiden takana sijaitsi pitkä ulkorakennus varastoineen, liitereineen ja ulkohuoneineen. Kalmarinkadulle asti ulottuva piha-alue oli samaa villiintynyttä puutarhaa, jossa kasvoi suuria puita, villiintyneitä perennoja ja pitkää heinää.
Kaupungintalossa muutoksia 1950-luvulla
Rakennusta remontoidaan ja julkisivua kohennetaan
1950-luku oli kaupungin elämässä toimeliasta aikaa. Korjattiin sodan tuhoja. Kaupungin asukasluku kaksinkertaistui 5000:sta 16 000:een siirtolaisten ansiosta. Savonlinna oli 1950-luvulla Itä-Suomen teollistunein kaupunki sekä kehittyvä koulukaupunki. Poliittinen elämä oli vireää.
1950-luvulla kaupungintaloa remontoitiin sisältä ja ulkoa. Sisällä tehtiin uusia huonejärjestelyjä. Aulasta rakennettiin portaat yläkertaan eli vintille. Portaiden yläpäähän tuli keskusaula. Länsipuolelle rakennettiin tilat kaupunginkanslialle. Päätykolmioon puhkaistiin suuret ikkunat. Tilaan rakennettiin kaupunginjohtajan ja kaupunginsihteerin työhuoneet. Ullakon itäosa jäi vielä avovintiksi.
Kaupungintalo liitettiin vesijohtoverkostoon.
Olavinkadun puoleisten ikkunoiden markiisit uusittiin. Vanhojen valkoisten tilalle saatiin pelkistetyt oranssin väriset markiisit. Myös päätykolmioon puhkaistut isot ikkunat suojattiin markiiseilla.
Muutoksia hallinnon tiloissa
1950-luvulla oli kaupungin hallinnossa lukuisia lautakuntia. Ne kokoontuivat iltaisin virkailijoiden työhuoneissa. Varsinaisia kokoushuoneita ei edelleenkään ollut.
Rakennustoimisto muutti kaupunginkanslian tieltä nykyiseen Saima-taloon Linnankadulle. Verotoimisto jäi aluksi alakertaan, mutta muutti myöhemmin Pitkänsillan toiselle puolelle Huopaisen taloon. Alakertaan jäivät rahatoimi ja maistraatti.
Kaupungin tontin jugendtalo Kalmarinkadun varrella
Tontin jugendtaloon (yläkuvassa) poliisilaitoksen kanslia 1960-luvulla
Vuonna 1899 oli kreikkalaiskatolisen kirkon kulmalta puhkaistu Huvilakatu (nyk. Kalmarinkatu), jonka varteen rakennettiin vapaamuotoisia huvilatyyppisiä taloja, tyyliltään kansallisromantiikkaa tai jugendia. Kuvassa näkyvä kaupungin tontin laidalla sijaitseva rakennus on ilmeisesti peräisin tuolta ajalta.
Vuosisadan alussa talossa asui kauppias Järviö perheineen. 1950-luvulla talossa asui palopäällikkö Soini ja ruiskumestari Siljander. Palolaitoksen muutettua 1960-luvulla tontilta Heikinpohjaan rakennukseen sijoitettiin poliisilaitoksen kanslia ja osoitetoimisto.
Kaupungintalo oli tapahtumien keskus
Kaikki tärkeä ja vähemmän tärkeä toiminta keskittyi kaupungintalolle.
Valtiolliset ja kunnalliset vaalit tapahtuivat kaupungintalolla. Itsenäisyyspäivänä talo valaistiin kynttilöin, joita sijoitettiin kaksi jokaiselle ikkunalle. Uudenvuoden vastaanotto vietettiin puhein, kuorolauluin ja torvisoitoin kaupungintalon edessä. Vappuaamuna mieskuoro viritti laulunsa talon edessä.
Mielenosoitukset pidettiin Olavintorilla kaupungintalon edustalla. Esimerkiksi vuonna 1956 yleislakon aikaan työväentalolta liikkeelle lähtenyt mielenosoituskulkue päätyi kyltteineen kaupungintalon eteen ja kaupungintalon portailta pidettiin puheita.
Kaupungintalossa ahtaus kasvaa
Valtuustosali 1960- ja 1970-luvuilla
Valtuuston kokoussali / raastuvanoikeuden istuntosali oli askeettinen. Komeutena oli kolme punaruskeaa kaakeliuunia. Takaseinälle oli kiinnitetty tasavallan presidenttien valokuvat. Istuntopöydän takana oli kaupungin vaakuna ja valtuuston puheenjohtajan Eetu Kekomäen muotokuva.
Kalusteina oli yksinistuttavat tummat pöydät ja selkänojalliset tuolit. Pöydät ryhmiteltiin eri tavoin eri tilanteiden mukaan. Valtuuston kokouksissa pöydät sijoitettiin kolmeen riviin, aina kaksi rinnakkain.
Talo huokaili ahtaudesta. 1960-luvulla kaupungin virastoja oli hajasijoitettu ympäri kaupunkia. Varsinaisessa kaupungintalossa toimi enää keskushallinto, rahatoimi ja maistraatti.
Vuonna 1972 talossa tehtiin suurempi remontti ja huonejärjestely uusittiin kokonaan. Tämän sai aikaan Säämingin kunnan liitos Savonlinnaan vuonna 1973. Maistraatti muutti Sääminkitaloon.
Kaupungintalon vahtimestarina lähes neljännesvuosisata
Vahtimestarin toimenkuva
Sylvi Kurimo työskenteli kaupungintalon vahtimestarina vuosina 1946–1969. Vaikka kaupungintalossa tapahtui tuona aikana monenlaisia muutoksia, vahtimestarin työ pysyi pääosin samana. Työ ajoittui aamuun ja iltaan. Työhön kuului huolehtia, että talo oli toimintakunnossa. Oli huolehdittava lämmityksestä, siivouksesta ja kokoustilojen järjestelystä. Päivisin talossa työskentelivät virkailijat. Iltaisin pidettiin valtuuston ja lautakuntien kokoukset.
Sylvi Kurimon suurin huolenaihe oli, ettei talo vain syttyisi tuleen, eikä syyttä. Kovilla pakkasilla hataran talon uuneja oli lämmitettävä tehostetusti. Kokouksissa tupakoitiin. Suurin riski oli kuitenkin kynttilöiden polttaminen itsenäisyyspäivänä.
Kun kiistaa vanhan kaupungintalon säilyttämisestä käytiin, myös entisen vahtimestarin mielipidettä kysyttiin. Hetken mietittyään Sylvi Kurimo lausahti: ”Kelevanneeko tuo ennee mihinkään. Ainakin mie säilyttäisin nuo raput ja oven.”
Äkkiväärä ja vanha kaupungintalo
Uusi kaupungintalo rakennetaan
Vuonna 1875 valtuusto oli päättänyt, että rakennetaan uusi kaupungintalo ”kun todellinen tarve vaatii”. 1970-luvun lopulla, siis sata vuotta myöhemmin, oli tultu siihen pisteeseen, että oli todellinen tarve.
1980-luvun alussa järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka tuloksena rakennettiin koko tontin laajuinen uusi kaupungintalo Äkkiväärä, johon kaikki virastot mahtuivat.
Vanhan kaupungintalon kohtalo
Ongelmaksi tuli, mitä tehdä vanhalle kaupungintalolle: puretaanko vai säilytetäänkö. Käytiin mittava kiista vuosina 1986−1990, kunnes korkeimman hallinto-oikeuden päätös vuonna 1990 ratkaisi asian.
1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla talo remontoitiin Oopperajuhlatoimistoksi, joka otettiin käyttöön vuonna 1995.
Nyt kaunis empiretalo nököttää uuden kaupungintalon sylissä sisältä upeasti kunnostettuna Oopperajuhlatoimistona ja ulkoasultaan entistettynä kertomassa rikkaasta historiastaan.
Lopuksi
Yli 150 vuoden aikana Wenellin talo on käynyt läpi aikamoiset muutokset.
Ulkokuori on vuoden 1927 jälkeen säilytetty lähes entisellään. Sisusta on myllätty vuosikymmenestä toiseen. Alkuperäistä on tuskin muuta kuin kantavat seinät ja kaakeliuunit.
Vanhan kaupungintalon tarina -esityksen syntyhistoria
Tämän verkkosivun runkona on ”Vanhan kaupungintalon tarina” -niminen esitelmä, jonka Toini Kurimo piti Nälkälinnanmäki-Seura ry:n järjestämässä tilaisuudessa Savonlinnan Oopperajuhlien toimistossa 7.10.2017.
Paikalla olleen yleisön toivomuksesta kuvien ja suullisen esityksen varassa toimivaa kokonaisuutta ei esityksen jälkeen tuhottu, vaan siitä muokattiin tekstillinen versio. Alkuperäisen PowerPoint-esityksen kuvia on poistettu, lisätty ja vaihdettu. Sisältö on paikoin tiivistynyt, paikoin rikastunut, mutta kokonaisuus on pysynyt pääosin samana.
Viimeinen päivitys 31.12.2020. Julkaistu internetissä 31.12.2020.
TEKIJÄT
Toini Kurimo, Nälkälinnanmäki-Seura ry:n aktiivijäsen
Kirsti Kukkonen, Nälkälinnanmäki-Seura ry:n sihteeri
Lähteitä
Arkistot
VA = Valtionarkisto
Suomen yleisen palovakuutusyhtiön palovakuutusasiakirjat nrot 4190 (v. 1859) ja 9696 (v. 1877), kopiot Savonlinnan maakuntamuseolla.
Tapio Koskimiehen palovakuutusasiakirjoihin perustuva selvitys Savonlinnan ent. kaup.talosta v. 1859-1922, kopio Savonlinnan maakuntamuseolla.
KA Mikkeli (Savonlinnan henkikirjat 1880–1929)
Savonlinnan kaupunginarkisto
Savonlinnan rakennusvalvonta
Henkilölähteitä
Toini Kurimon arkisto
Anneli Karvanen (o.s. Kurola), työskennellyt kaupungintalossa sijainneessa verotoimistossa vuosina 1947–1952
Anja Pulkkinen (Antti Paasikallion tytär) ja Juhani Pulkkinen (Antti Paasikallion tyttärenpoika)
Painetut lähteet ja verkkolähteet
Enqvist, Petri: Savonlinnan kaupungin rakennus- ja tyylihistoria. Etelä-Savon taidetoimikunta 2003.
Juvonen, Jaana : Savonlinnan kaupunginvaltuusto 1875–1985. Savonlinnan kaupunki. Jyväskylä 1992.
Postiljoonista postimieheksi. Postiliiton Savonlinnan osasto ry 75 vuotta 1907–1982. Verkkodokumentti.
Ranta, Niilo: Suomen postimestarit 1809–1984. Postikonttorien päälliköt r.y. Helsinki 1986.
Saarenheimo, Mikko: Savonlinnan kaupungin historia II. Savonlinnan kaupunki 1812–1875. Kuopio 1963.
Torvelainen, Jukka: Kotikontuja tervehtien. Savonlinnan seudun suojeluskuntien ja Lotta Svärd -osastojen historia. Savonlinnan seudun Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -perinneyhdistys ry. Savonlinna 2007.
Vehviläinen, Olli: Savonlinnan kaupungin historia III. Savonlinnan kaupunki 1876–1976. Savonlinna 1978.
Valokuvaaja tai kuvalähde
Savonlinnan maakuntamuseon kokoelmat
Savonlinnan kaupunginarkisto (Savonlinnan asemakartta 1906)
Volker von Bonin (postikortti)
M. L. Carstensin kokoelma (Museoviraston näyttökuva)
Theodor Decker (Museoviraston näyttökuva)
Anneli Karvasen albumi
Toini Kurimo
Pauli Lundén
Anja Pulkkisen kokoelma
Paavo Tynkkysen kokoelma
Leena Vauhkosen kokoelma