RISTIINA

Pien-Toijolan talonpoikaismuseon pihalta kaadettiin huhtikuun alussa lehtipuita hoitosuunnitelman mukaisesti. Haastavimmat kaadettavat sijaitsivat navetan eteläseinustalla ja hevostallin sillan korvassa: tilanahtauden vuoksi puut kaadettiin kahdessa osassa. Työstä vastasivat Pentti Rantalainen ja Heimo Soikkeli ja kustannuksista Mikkelin kaupunki.

 


Kuva 1
Ennen työn aloittamista – koivun vieressä Pentti Rantalainen (pituus 177 cm). Katkaisukohdat näkyvät punaisella.


Kuva 2
Kaatokolo on valmis ja Pentti Rantalainen sahaa runkoa poikki. Samanaikaisesti Heimo Soikkeli kiristi latvaan sidottua köysitaljaa.


Kuva 3
Kummankin koivun ”latva” on kaadettu. Vasemmanpuoleiseen koivuun jätettiin oksia hidastamaan oikeanpuoleisen koivun kaatamista.


Kuva 4
Kaikki onnistuneesti nurin, ja hoitosuunnitelmaan merkintä toteutuksesta.

 

Kuvat Heimo Soikkeli.