Pien-Toijolan talonpoikaismuseon pystyuunin muuraus

Ristiinan Pien-Toijolan talonpoikaismuseossa kunnostettiin päärakennuksen vieraskamarin pystyuuni. Se oli purettu turvallisuussyistä kallistumisen vuoksi 2000-luvun puolivälissä, ja tilalle oli pystytetty puinen valeuuni. Museon hoitokunta päätti rekonstruoida uunin vuonna 2009, jolloin valeuuni purettiin ja rakennuskonservaattorilta tilattiin piirustukset. Kiireellisemmät kunnostustyöt ajoivat kuitenkin muurauksen ohi ja töihin päästiin vasta syksyllä 2014.

Kunnostuskustannuksista vastasi Mikkelin kaupungin museot Museoviraston myöntämän entistämisavustuksen turvin, suunnittelusta Maria Luostarinen/Arkkitehtitoimisto Heikki Kirjalainen Oy, valvonnasta Museovirasto ja Savonlinnan maakuntamuseo ja toteutuksesta uunimuurari Petteri Stubb, kirvesmies Matti Huttunen/Hauhalan Puutuote Tmi, Varamiespalvelun työntekijät sekä ja Pentti Rantalainen.

Kuva 1. Ensimmäisiksi töiksi pihapiiriin siirrettiin muurarin valikoitavaksi uunin vanhoja purkukiviä sekä tilan kiviraunioista etsittyjä luonnonkiviä.

Kuva 2. Luonnonkivet eivät kuitenkaan riittäneet, vaan Timo Torniaisen louhokselta Ristiinan Mieluasta haettiin lisää kiviä erityisesti hormien jakamista varten.

Kuva 3. Perustan hiekka vähennettiin lähes minimiin mahdollisen kapillaari-ilmiön vähentämiseksi. Myös vanhan perustan kivet korvattiin isommilla kivillä. Perustan ja arinan kohdalta hirret suojattiin tuohilevyillä.

Kuva 4. Purettu uuni oli aikanaan dokumentoitu ja sen mukaan savitiiliä oli käytetty tulipesän alaosissa, taka- ja sivuseinissä sekä hormikanavien alaosan takaseinissä/väliseinämissä.

Kuva 5. Tulipesän sivut tehtiin tulitiilestä, takaosa kivestä.

Kuva 6. Koska paikalla ollut uuni oli jouduttu purkamaan kallistumisen vuoksi, niin takaseinään laitettiin teräslatasta tartunnat laskeutumisvaralla. Samoin tartuntojen kohdalla vähennettiin vahvemman laastin (perustan laasti) määrää seinänpuolella. Muuri ”elää” sitä pahemmin mitä enemmän siinä on kahta eri kovuusasteen laastia.

Kuva 7. Uuni kohosi tiilistä ja luonnonkivistä, jotka sidottiin savilaastilla toisiinsa.

Kuva 8. Luonnonkivistä osa on noppamaisia, osa järkälemäisiä ja osa kapeita ja suorakaiteen muotoisia. Säännöllisen muotoisia kapeita kiviä on käytetty poskihormien ja tulipesän jakavina kivinä rakenteen keski- ja yläosissa.

Kuva 9. Uunin yläosan levennys muurattiin tiilistä.

Kuva 10. Savilaastirappaus on valmis. Uuni muurattiin hormittomana.

Kuva 11. Uuni valmiiksi kalkkirapattuna. Uuni on toiminut toispuoleisella vastavirtaperiaattella, siten että virtaus siirtyy tulipesän vasemman puoleiseen kanavaan, edelleen tulipesän arinan alta oikeaan poskikanavaan ja siitä uunin yläosan kautta hormiin. Erikoisuus on, että tulipesän ja oikeanpuoleisen väliseinän alaosassa on ollut reikä, kenties sytyttämiseen liittyvä.

Kuva 12. Kamarin uunin lisäksi myös tuvan uunia rappauskorjattiin. Korjausalueelta löytyi keltaokraa, sammunutta falunin punaista ja kirkasta koboltin sinistä.

Kuva 13. Tuvan uunin piipun kunnostamisen yhteydessä painopuut ja malat poistettiin molemmilta lappeilta piipun kohdalla ja paljastuneet tuohet levytettiin käyristymisen estämiseksi sekä suojattiin pressuilla.

Kuva 14. Vain harjalinjan yläpuolinen osa kunnostettiin: rapautunut kalkkilaasti poistettiin ja kivien välit saumattiin uudelleen.

Kuva 15. Malkojen poiston jälkeen haurastuneet kohdat lappeella tuohitettiin uudelleen suolavesiliuoksella käsitellyillä tuohilla.

Kuva 16. Murtuneet painopuiden tapit uusittiin.

Kuva 17. Kamarien uunien purettu piipun kohta laudoitettiin ja suojattiin huovalla. Ehkä joskus uunien piippu muurataan uudestaan.

Kuva 1 Jorma Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo, kuvat 2–17/Mikkelin kaupungin museot.