Joroinen
| Karhulahden kotiseutumuseo
Karhulahden
kotiseutumuseo ESKU:ssa
Joroisten kunta jatkoi
kesällä 2017 päärakennuksen vesikatteiden kunnostamista. Kuistien katot oli kunnostettu
vuonna 2015 ja ristipääty vuonna 2016. Nyt olivat vuorossa alemmat katot,
joissa säilytettiin kuistien tapaan vanhat, mutta kunnostetut 1950–1960-lukujen
tiilet. Toiselle katolle tiilet saatiin vanhoista ristipäädyn tiilistä. Tämän
jälkeen työmaalla pidettiin taukoa, jonka aikana kunnostettiin riittävä määrä
purettuja tiiliä toiselle katolle – loput varastoitiin korvaustiiliksi.
Tiilien kunnostamisesta
vastasi Joroisten työpaja ja kattamisesta Hämeen Kattomiehet Oy. Työn kustansi Joroisten
kunta.