Mikkeli (ent. Mikkelin mlk) | Otavan rautatieasema

Otavan rautatieasema ESKU:ssa

 

Yksityiskäytössä olevan asemarakennuksen vuonna 2015 alkanut ulkovuorin kunnostus ja käsinmaalaus saatiin suurelta osin valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä osin Museoviraston myöntämällä entistämisavustuksella. Bruno Granholmin suunnittelema hirsirakenteinen rautatieasema rakennettiin 1880-luvun puolivälissä ja sitä jatkettiin 1910-luvun alussa. Rakennuksen perusväri oli valkoinen aina 1970-luvulle saakka, jolloin se vaihdettiin keltaiseksi. Nyt vinttiosa sävytettiin hieman vaaleammaksi.

Rakennuksen seinät pestiin käsin. Yläosat olivat erittäin voimakkaasti likaantuneet pääasiassa noesta, jonka puhdistukseen kokeiltiin erilaisia menetelmiä – parhaaksi osoittautui mikrokuituliina. Osin myös kattoa jouduttiin korjaamaan: ongelmia tuottaneet lumiesteet poistettiin ja reiät tinattiin umpeen.

Työstä vastasivat omistajat lähipiireineen, ja kohdetta valvoi maakuntamuseotutkija Jorma Hytönen.

Kuvat Seppo Koponen.

 

 


Asemarakennus keväällä 2017: pohjoispään lahokorjaus on tehty ja kellarin rapun katoksen ja seinien rintapaneeleita on maalattu.

 


Likaantuneita räystään alusia. Noin 70 cm pitkät räystäät olivat kuitenkin pitäneet verhouksen suurelta osin sateelta suojassa.

 


Maali oli pahiten irti kohdissa, jotka olivat eniten sateelle alttiina. Nämä kohdat olivat usein olleet myös edellisellä maalauskerralla puutteellisesti hiotut/pohjakäsitellyt.

 


Pahiten vaurioituneen kattovasen profiloidun pään sivut lastoitettiin korjauksessa.

 


Valmista pintaa rintapaneelissa ja pilasterissa.

 


Eteläpääty maalausvaiheessa.

 


Eteläpääty valmiina.