Lepola

Lepola – Ahti Karjalaisen synnyinkotimuseo

Ahti Karjalaisen synnyinkoti Lepola sijaitsee Hirvensalmen Kuitulan kylässä, Joutsan tien varressa, noin 22 kilometrin päässä Hirvensalmen keskustasta. Lepola oli merkittävän poliitikon Ahti Karjalaisen lapsuudenkoti. Ahti Karjalaisen urasta puolestaan kerrotaan Pitäjäntupa museossa. Museon omistaa ja sitä ylläpitää Hirvensalmen kunta.

Ahti Karjalaisen äiti Lyydia Karjalainen (os. Viherlehto) oli Lepolassa kasvattityttärenä. Hän sai Lepolan tilan häälahjakseen avioituessaan Anshelm Karjalaisen kanssa vuonna 1915. Pariskunta sai neljä lasta, joista vuonna 1923 syntynyt Ahti oli nuorin. Lepola oli Karjalaisten asuntona vuoteen 1962 asti, ja sen jälkeen suvun kesämökkinä. Hirvensalmen kunta osti Lepolan vuonna 2002, ja museo avattiin yleisölle vuonna 2004.

Lepolan pihapiiriä rajaavat päärakennus vuodelta 1904, navetta-liiterirakennus sekä vilja- ja kauppa-aitta. Päärakennuksen itäpuolella on pieni varasto. Pihalta johtaa polku riihelle ja puron varrella sijaitsevaan saunaan. Saunapolun varrella on maakellari. Talousvesi on otettu puroon kaivetusta syvennyksestä, jossa on myös kylvetty. Vielä 1960-luvulla runsaslajinen pihapiiri on ollut peltojen ja kasvimaiden ympäröimä.

Lepolassa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla talomuseo, kotiseutumuseo, henkilöhistoriallinen museo ja erikoismuseo, sillä Lepola on ollut muutakin kuin merkittävän poliitikon kasvuympäristö. Se oli hirvensalmelainen maatila. Rakennushistoriallisesti Lepolan talot edustavat Hämeen ja Itä-Suomen raja-alueen sulautunutta tyyliä, ja ne on rakennettu aivan 1900-luvun alussa. Kaikki esillä olevat esineet ovat autenttisia Lepolan tilan esineitä. Ne antavat elävän kuvan 1900-luvun alkupuolen arkielämästä. Lepola oli myös Kuitulan kylän posti aina 1960-luvulle asti. Postitoimistoa hoiti pitkään Ahti Karjalaisen sisar Tekla, ja museossa kävijä voi tutustua aitoon 1900-luvun puolivälin maaseutupostiin. Ahti Karjalaisen isä Anshelm piti pihapiirissä kauppaa.

Aukioloajat 2023

28.6.–30.7.
ke–su klo 12.00–16.00

Pääsymaksut

Vapaa pääsy

Tiedustelut

Hirvensalmen kunta
Puh. (015) 727 111

Vaihtuvat näyttelyt ja tapahtumat 2023

2.7. klo 12.00–16.00 perinneleikki- ja sanataidetyöpaja ”Ahdin lapsuusajan leikit ja haaveammattina kirjailija”

Osoite ja kartta

Joutsantie 1729
Kuitula

Karttapaikka

Postiosoite: Hirvensalmen kunta, Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi

Linkit

Etelä-Savon elementit – Ilma – Palveluja maakuntaan

Hirvensalmen museot

Hirvensalmen kunta

Lepola Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannassa (esku.fi) 

Viimeksi päivitetty: 6.6.2023

Siirry sivun alkuun