Enonkosken Kotiseutumuseo
Enonkosken kotiseutumuseo sijaitsee Enonkosken kirkonkylässä. Museorakennus on vanha viljamakasiini, entinen Enonkosken lainajyvästö. Se on rakennettu vuonna 1880, ja siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1917. Museo on perustettu vuonna 1973. Se on Enonkoski-seuran omistuksessa ja hallinnassa.
Näyttely keskittyy enonkoskelaisten elinkeinoihin. Esillä on paljon maatalouteen liittyvää esineistöä, mutta myös vuosina 1857–1903 toimineen Kangassaaren lasitehtaan tuotteita ja työvälineitä. Kangassaaressa valmistetut pullot ovat vanhimpia säilyneitä Suomessa valmistettuja lasiesineitä. Kangassaaren lasitehtaan, Koskilan, perusti viipurilaisen kauppahuoneen Tichanoff & Pojat -yrityksen johtaja Mihail Tichanoff. Pullotehtaan tuotanto vietiin Venäjälle. Tehdas synnytti Savon korpeen rukoushuoneseurakunnan, joka oli alkuna Enonkosken kunnalle.
Museossa on myös Enonkosken kansalaiskoulun oppilaskerhon poikien rakentama ”Apajavesillä”-pienoismalli, joka esittää savo-karjalaista kalarantaa. Malli sai ensimmäisen palkinnon valtakunnallisilla kansakoulujen suurjuhlilla Oulussa vuonna 1964.
Museon läheisyydessä on Enonkosken vuonna 1886 valmistunut kirkko sekä Enonkosken museosilta 1900-luvun alusta.
Museossa on myynnissä kotiseutuviiriä ja muita Enonkoski-tuotteita.
Aukioloajat 2022
Sopimuksen mukaan voimassa olevat koronarajoitukset huomioiden
Opastus pyydettävä kaksi päivää ennen vierailua
Tiedustelut
Helena Auvinen,
Enonkoski-Seura ry
Puh. 050 537 6923
Asko Järveläinen,
Enonkoski-Seura ry
Puh. 0400 714 054
Pääsymaksut
Ei pääsymaksua
Linkit
Etelä-Savon elementit – Vesi – Veden rikkaudet
Enonkoski-Seuran Facebook-sivut
Enonkosken kunta
Enonkosken kotiseutumuseo Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannassa (esku.fi)
Viimeksi päivitetty: 1.7.2022