Vesiä myöten
Vesiä myöten
Vesi on ollut maakunnan asukkaille sekä kulkureitti että kulkemisen este. Varhaisimmat vesikulkuneuvot olivat yhdestä puusta veistettyjä ruuhia, joita tiedetään käytetyn jo tuhansia vuosia sitten kivikaudella. Myöhemmin ruuhesta kehittyi tyypillinen, paikallisiin olosuhteisiin hyvin sovellettu savolaismallinen soutuvene.
Ruuhet Jäppilän kotiseutumuseossa
Jäppilän ruuhet eivät ole esihistorialliselta ajalta, vaikka ikää niillä on. Kapealla ruuhella liikkuminen vaatii jonkun verran taitoa – ja hyvää tasapainoa.
Savolaisvene Savonlinnan museossa
Savonlinnan museon Laiturilla-näyttelyssä on esillä tyypillinen savolaismallinen soutuvene. Tämän kaltaista venetyyppiä käytettiin jo 1500-luvulla. Savolaisveneelle on tyypillistä loivasti nouseva keulan alaosa ja voimakkaasti sisäänpäin kaartuva yläpää. Rakenne helpottaa rantautumista ja veneen vetämistä maakannasten yli. Airoja varten on kaksi soutupaikkaa. Veneen keskituhdossa on reikä purjemastoa varten
Museossa näytteillä oleva vene on taidokkaasti tehty. Kerrotaan, että sen tekijä oli luvannut ostajalle niin paljon viinaa kuin veneen pohjalle tulee vesille laskettaessa vettä – niin paljon hän luotti taitoonsa rakentaa tiivis vene.
Vielä 1700–1800-luvuilla Saimaalla liikkui suurehko purjelaivasto. Se kuljetti varsinkin tervaa ja puuta Lappeenrantaan, josta tavara kuljetettiin edelleen Viipuriin ja sieltä meritse ulkomaille. Höyryvoimaan siirryttiin 1800-luvun puolivälissä. Suomen ensimmäinen höyrylaiva, siipiratashinaaja Ilmarinen, liikennöi Saimaan vesistössä 1833–1844.
Saimaan kanavan valmistuttua vuonna 1856 höyrylaivaliikenne vilkastui. Matkustajaliikenne vilkastui Pietarin suuntaan, ja lisäksi 1800–1900-lukujen vaihteessa syntyi myös kaupunkien välistä paikallisliikennettä. Tavaraliikenne suuntautui ennen kaikkea Viipuriin ja edelleen merireittejä pitkin Pietariin, Helsinkiin, Lyypekkiin, Tukholmaan ja Tallinnaan.
Saimalle perustettiin laivanvarustajayhtiöitä, jotka rakennuttivat rahti- ja matkustaja-aluksia. Yhtiöiden lisäksi liikenteessä oli myös talonpoikaisia yrittäjiä, jotka rakensivat kotirannoillaan puisia rahtialuksia, tervahöyryjä. Nämä laivat kuljettivat muun muassa halkoja Pietariin ja muihin Itämeren rannikkokaupunkeihin. Varsinkin höyrylaivaliikenteen alkuaikoina oli tapana, että samat laivat kuljettivat niin rahtia kuin matkustajia.
Matka-arkku Suur-Savon museossa Mikkelissä
Mikkelissä, Suur-Savon museon perusnäyttelyssä on esillä puinen matka-arkku 1600-luvulta. Käsityönä laudoista valmistettu arkku on päällystetty hylkeennahalla.
Höyrykuunari Salama Savonlinnan museossa
Savonlinnan Höyrylaiva Osakeyhtiö tilasi vuonna 1874 Viipurin konepajalta apupurjein varustetun potkurihöyrylaiva Salaman. Salamasta tuli 31,42 metriä pitkä ja 6,71 metriä leveä. Sen syväys oli 2,44 metriä. Koko määräytyi siten, että Salama mahtui Saimaan kanavan sulkuihin. Höyrykone käytti tynnyrillisen hiiliä tunnissa, kehitti 39 hevosvoiman tehon ja pyöritti halkaisijaltaan 1,98-metristä potkuria. Salama kulki parhaimmillaan 7,5 solmun nopeutta eli 13,9 kilometriä tunnissa.
Salama liikennöi reittiä Joensuu–Savonlinna–Lappeenranta–Viipuri–Pietari. Alkuaikoina se teki myös useita matkoja Lyypekkiin. Aluksi tilaa oli 110,5 lastitonnille sekä 12 matkustajalle. Pietarin linja tarjosi kuitenkin mahdollisuuksia matkustajaliikenteen kehittämiseen, ja vuoden 1883 muutosten jälkeen tilaa oli 60 matkustajalle. Laivan ravintolaa kehuttiin hyväksi. Matkustajat saattoivat viettää aikaansa myös salongissa.
Salaman menestyksekkäät matkat päättyivät vuonna 1898. Laiva oli matkalla Lappeenrannasta Savonlinnaan, kun matkustajalaiva Ilmari törmäsi siihen Puumalassa, Parkonsaaren luona. Salama upposi. Onnettomuutta seurasi pitkä oikeudenkäynti, jonka tuloksena Ilmarin varustamo tuomittiin luovuttamaan Ilmari Savonlinnan Höyrylaiva Osakeyhtiölle.
Salamaa yritettiin nostaa useamman kerran, mutta se onnistui vasta vuonna 1971. Enso-Gutzeit Oy:n Savonlinnan telakka sai nostettua Salaman uudella nostokalustollaan. Vuonna 1972 Salama lahjoitettiin Merimuseoyhdistykselle, ja sitä alettiin kunnostaa. Nykyään Salamaan voi tutustua Savonlinnan museossa ja kokea tsaarin aikaisen höyrylaivamatkustamisen tunnelman. Myös Salaman matkustajia pelastanut hinaaja Ahkera kuuluu Savonlinnan museon museolaivastoon.
1900-luvun alussa rautatiet, tieverkon paraneminen, autoistuminen ja linja-autoliikenteen kehitys vähensivät laivaliikennettä. Toisen maailmansodan jälkeen Saimaan matkustajaliikenne on palvellut ennen kaikkea matkailijoita. Rahtiliikenne on edelleen merkittävää, mutta polttomoottorikäyttöiset alukset ovat syrjäyttäneet höyrylaivat. Myös vanhoja höyryhinaajia ja rahtialuksia on muutettu matkailukäyttöön.
S/S Wenno Puumalan satamassa
S/S Wenno on Saimaan suuresta tervahöyrylaivastosta ainoa säilynyt rautarunkoinen höyry, ”kuramylly”. Wenno, alkuperäiseltä nimeltään Vetehinen, valmistui vuonna 1907 hoitamaan Puumalan Miettulan sahan puutavaran kuljetuksia. Se rakennettiin Saimaan kanavan sulkualtaiden mittojen mukaan: pituus 31 metriä, leveys 7 metriä ja syväys 2,4 metriä. Ruumaan ja kannelle mahtui rahdattavia halkoja 650 pinokuutiometriä.
Laiva kulkeutui eri omistajien kautta Enso-Gutzeit Oy:n omistukseen vuonna 1934. Ulkonäöltään alus on suurin piirtein noiden aikojen asussa. Wenno jäi pois liikenteestä vuonna 1966. Se seisoi Laitaatsillassa Savonlinnassa kuuden vuoden ajan. Vuonna 1972 Puumalan kunta osti Wennon romukunnossa, osittain riisuttuna. Puumalan veneseura kunnosti aluksen taas liikenteeseen ja on ylläpitänyt alusta toimintakuntoisena talkoovoimin yhdessä Puumalan kunnan kanssa.
Nykyään Wenno on rekisteröity matkustaja-alukseksi, ja se tekee tilausristeilyjä Puumalasta käsin. Laiva on museoviraston perinnelaivarekisterissä ja kulkee 100-vuotiaan alkuperäisen höyrykoneensa voimalla. Ruotsalaisvalmisteinen höyrykone käy 200 kierroksen minuuttinopeudella ja siinä on tehoa 96 hevosvoimaa. Polttoaineena se käyttää metrin pituisia puuhalkoja.
Viimeksi päivitetty: 10.3.2022