s/s Wenno

s/s Wenno

Puumalaisen kauppiaan Matti Koposen uusi rautarunkoinen rahtihöyryalus ”Wetehinen” laskettiin vesille Savonlinnan Konepajan telakalla 18. syyskuuta 1907. Rakentamisvuonna pituudeksi kirjattiin 29,8 metriä ja tehoksi 96 indikoitua hevosvoimaa. Valmistuttuaan alus kuljetti mm. Puumalan Miettulan sahan lautoja ja lankkuja Viipurin ulkosatamaan Uuraaseen.

Vuonna 1912 alus siirtyi sääminkiläisen puutavaraliikemies P. J. Kososen omistukseen, ja edelleen vuonna 1918 liikemiehen pojille, jolloin aluksen kotipaikka muuttui Savonlinnaksi. Kososten aikaan aluksessa oli ”normaali” miehitys eli kuusi miestä ja emäntä. Wetehinen jatkoi halkojen, parrujen ja sahatavaran kuljetusta Helsinkiin ja Viipuriin. Kososten yhtiö ajautui konkurssiin vuonna 1932, ja alus myytiin Vihtori Salolle. Uusi omistaja jatkoi puutavaran kuljetuksia pari vuotta, mutta myi Wetehisen lokakuussa 1934 Enso-Gutzeit Oy:lle.

Gutzeit-yhtiöllä oli ollut käytössään vuosina 1920–1933 puurunkoinen höyrylotja Wenno, jonka nimen yhtiö vaihtoi Wetehisen uudeksi nimeksi. Wenno seilasi jatkossa pääasiassa Saimaan sisäisessä liikenteessä kuljettaen, propseja, massapuuta, halkoja, sahatavaraa ja hiekkaa. 1930-luvun lopulla käytiin viemässä Imatran Kaukopään tehtaalta sulfaattiselluloosaa Uuraaseen, mutta talvisota lopetti kulun Saimaan kanavassa. Wenno jatkoi Saimaan liikennettään vuoteen 1964 saakka, jolloin se jätettiin seisomaan yhtiön Laitaatsillan telakan rantaan Savonlinnaan.

Gutzeit-yhtiö alkoi luopua höyryaluksistaan, ja Wennon päädyttyä myyntilistalle yhtiö tarjosi kesällä 1972 alusta Puumalan kunnalle, joka tarttuikin tarjoukseen. Suunnitelmissa oli tehdä aluksesta kahvilalaiva kirkonkylän rantaan. Hanke kariutui tarvittaviin vesi- ja viemäröintiyhteyksiin, ja Wenno seisoikin yhden vuoden tyhjän panttina rannassa. Puumalan veneseurassa heräsi kuitenkin ajatus aluksen kunnostamisesta talkoovoimin ajokuntoon, ja loppuvuovuodesta 1973 alus on liikkunut omin konevoimin.

S/s Wenno on Saimaan suuresta tervahöyrylaivastosta ainoa säilynyt teräsrunkoinen höyrylotja eli kuramylly. Museoviraston perinnelaivarekisteriin kuuluva alus on 1930-luvun asussaan, ja siinä on alkuperäinen höyrykone. Toimintakunnon säilyttämiseksi ja höyrylaivakulttuurin elävöittämiseksi s/s Wenno tekee kesäisin tilausristeilyjä talkoovoimin ja Puumalan kunnan tukemana. Alus on rekisteröity matkustaja-alukseksi, johon mahtuu maksimissaan 99 matkustajaa.

Aukioloajat 2024

Maanantairisteilyt heinäkuun ajan klo 18.00–19.30 (säävaraus)

Pääsymaksut

Maanantairisteilyillä: aikuiset 25 e, lapset 0–15 v. 10 e

Kuutamoristeilyllä: aikuiset 30 e, lapset 0–15 v. 10 e

Tiedustelut

Keijo Räisänen, Puumalan Veneseura ry: puh. 044 723 2801

Osoite ja kartta

Puumalan satama
Satamatie 2

Karttapaikka

Postiosoite: Puumalan kunta, Keskustie 14, 52200 Puumala

Linkit

Etelä-Savon elementit – Vesi – Vesiä myöten

Wennon matkailuesite (PDF)

Puumalan Veneseura ry

Puumalan matkailusivusto – tutustu ja ylläty

Viimeksi päivitetty: 14.6.2024

Siirry sivun alkuun