Kerimäen kotiseutumuseo

Kerimäen kotiseutumuseo

Kerimäki-seura ry perusti kotiseutumuseon vuonna 1966, ja siirsi museoalueelle 1960- ja 1970-luvun vaihteessa talonpoikaisrakennuksia eri puolilta Kerimäkeä. Tätä ennen museoalueelle oli jo siirretty läheisestä Rauhalinnan talon pihapiiristä aittarakennus, jota kutsutaan Romu-Heikin aitaksi. Sen päädyissä olevissa aitoissa on näytteillä vanhoja naisten ja miesten käsityövälineitä, ja keskellä on ajokaluvaja, jossa on esillä hevosvetoisia kulkuvälineitä. Aitan nimi viittaa omistajaansa eli omalaatuiseen ja huumorintajultaan erikoiseen nimismies Heikki Häyryseen, joka asui Rauhalinnaa vuosina 19161943. Lisänimen hän sai museoesineiden keräilyharrastuksesta.

Alueella sijaitseva savutupa on Herttuansaaren Saarelan maatilan päärakennuksen vanhempi pääty 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta. Alueella on myös entisaikojen mallin mukaan sisustettu savusauna, tuulimylly, jonka runko on 1850-luvulta sekä lukuisia aittoja.

Kolmesta erillisaitasta yksi on sisustettu morsiusaitaksi kapioineen ja toinen metsästys- ja liha-aitaksi, jossa esitellään entisaikojen pyyntikulttuurin esineistöä ja kolmas keittiöaitaksi. Myllyaitassa eli avokuistillisessa pariaitassa on esillä entisaikojen maa- ja metsätalouteen liittyvää esineistöä.

Aukioloajat 2024

1.7.–2.8.
ma–pe klo 11.00–17.00

Muulloin tilauksesta

Vaihtuvat näyttelyt ja tapahtumat 2024

Pitäjänteatteri esitykset 28.6.–13.7.

Kerimäki-päivä 30.6.

Jäsenilta 3.7.

Kansallispukujen tuuletustapahtuma. 4.8.

Pääsymaksut

Aikuiset 3 €

Alle 12-v. ilmaiseksi

Ryhmät yli 10 hlöä 2 €/hlö

Tiedustelut

Heikki Mielonen,
Kerimäki-seura ry
Puh. 0440 252 455

Viimeksi päivitetty: 10.6.2024

Siirry sivun alkuun