Vuokalan mylly- ja sähkömuseo

Vuokalan mylly-voimalaitos sijaitsee Savonrannan keskustassa (Savonrannan kunta liittyi vuoden 2009 alussa Savonlinnan kaupunkiin). Ensimmäinen Vuokalan mylly perustettiin jo 1860-luvulla. 1900-luvun alussa sen yhteyteen rakennettiin vesivoimalaitos sähköä tuottamaan. Savonranta olikin yksi Suomen ensimmäisistä sähköistetyistä maalaiskunnista. Nykyinen myllyrakennus on vuodelta 1937. Myllyn kulta-ajat olivat 1950-luvulla, jolloin töissä oli neljä mylläriä ja lähikunnista tuotua viljaa jauhettiin yötä päivää. Nykyisin myllyn omistaa Savonrannan kehittämissäätiö, ja avoinnapidosta vastaa Savonranta-Seura ry.

Vuosina 2001–2003 myllyä kunnostettiin Vuokala-Savonrannan kalastusmatkailun edellytykset ja tulevaisuus-hankkeen tuella. Vuokalan myllyssä voikin nyt tutustua eritäin hyväkuntoiseen, käytännössä käyttökunnossa olevaan myllyn koneistoon. Myllyn puurakenteinen koneisto on neljässä kerroksessa, ja matkallaan vehnäjauhoksi jyvä tekee siinä peräti neljän kilometrin matkan.

Myllyssä järjestetään myös taidenäyttelyitä, ja lähivesillä on erinomaiset kalastusmahdollisuudet. Aivan myllyn läheisyydessä on vierasvenesatama ja kaksi ravintolaa.

Aukioloajat 2025

14.6.–17.8.
ma–la klo 11.00–16.00
su klo 9.00–14.00

Pääsymaksut

Ei pääsymaksua

Vaihtuvat näyttelyt ja tapahtumat 2025

Marjo-Riitta Alhaisen lasitaidemyyntinäyttely

Pääasiassa sinisistä ja keltaisista lasinpaloista kehyksiin koottu lasimaalaus.

50-vuotta Sikasavotasta lehtileikkeet ja Tero, Leena ja Aki Turtiaisen videohaastattelu

Vuokalan myllyllä toimii kesän ajan käsityömyymälä ja kesäkahvila Savonranta-Seuran toimesta

Tiedustelut

Savonranta-Seura ry, 
Ulla Lindell:
Puh. 0400 760 383

Linkit

Etelä-Savon elementit – Vesi – Voimaa vedestä

Savonranta

Vuokalan mylly Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannassa (esku.fi)

Osoite ja kartta

Lamminniementie 6
Savonranta

Karttapaikka

Postiosoite: Vuokalan mylly- ja sähkömuseo, c/o Ulla Lindell, Tyniläntie 35, 58360 Säimen

Viimeksi päivitetty: 25.6.2025

Siirry sivun alkuun