Rantasalmi, Rantasalmen museo 2019

Rantasalmen museo ESKU:ssa

Rantasalmen museolla pystytettiin kesällä 2010 turvallisuussyistä purettu museon venetalas – ainoa lajiaan maakunnan paikallismuseoissa. Seinähirsissä oli tätä ennen jo kahdet siirtomerkinnät. Talaksen kunnostusta oli viety eteenpäin vuonna 2015 korvaushirsien hankinnan sekä hirsien paikkauksen osalta ja vuonna 2017 perustusten siirron ja pystytyksen osalta. Rungon pystytys – siis kolmannen (ja toivottavasti viimeisen) kerran – alkoi helmikuussa ja päättyi maaliskuun lopussa – lattian teko siirtyi kuitenkin tulevaisuuteen.

Pystytys suunniteltiin kirvesmies Toni Kirveen, Rantasalmen kunnan nuoriso-ohjaajan Ann-Helena Koivunoron, rakennusarkkitehti/rakennuskonservaattori Maria Luostarisen/ Korjausrakentaminen Vanhoo Ossoo ja maakuntamuseotutkijan yhteistyönä.

Pystytyksestä vastasivat paikalliset kirvesmiehet Toni Kirves ja Anssi Helppi, teräsosien työstöstä Ammattiopisto SAMIedu, kuljetuksista Kuljetusliike Myllys Ky, puunhankinnasta Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo, pylväiden toimituksesta Pentti Heinonen Oy ja sahauksesta Kolkonjoen Mylly ja Saha. Valvonnasta ja ohjeistuksesta vastasivat maakuntamuseotutkija ja ra/rk Maria Luostarinen. Kustannuksista vastasi Rantasalmen kunta, ja Museovirasto tuki työtä valtionavustuksella.

Kuvat Jorma Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo ja Maria Luostarinen/ Korjausrakentaminen Vanhoo Ossoo (kuvat 3–6, 11).

Alaosiltaan laho, yhdeltä nurkalta maahan tippunut ja rannan puoleisen päätykolmion osalta murtunut venetalas keväällä 2010.

Ensimmäiset varvit ja säänsuojat ovat paikoillaan.

Maaliskuun alussa kehikko oli jo kasassa päätykolmioiden yläosaa lukuun ottamatta.

Osa völjäreistä uusittiin ja veistettiin kirvespinnalle.

Talaksen vanha lattiarakenne oli tehty 1960-luvun alun siirron yhteydessä naulaamalla lattiavasojen kannattajat seinähirsiin – tämä rakenne ei vaikuttanut käytönaikaiselta. Uudelleen pystytyksessä järeät lattiankannattajat lepäävät rungosta irrallaan tukikivien päällä. Toinen muutos oli kuvan keskellä näkyvän sidehirren salvominen lohenpyrstöliitoksella sivujen keskelle jäykistämään runkoa. Kunhan rakennus ”asettuu aloilleen”, niin sidehirsi tapitetaan lattiankannattajiin. Samassa yhteydessä sidehirsi on myös tarkoitus madaltaa osaksi lattiaa.

Päätyvöljärit asennettiin entiseen tapaan eli poikkeuksellisesti vinoon – tämä asennustapa on maakunnassa poikkeuksellinen. Päätykolmion aukon yläpuolinen korvaushirsi kertoo murtumakohdan. Koska aukot heikensivät rakennetta, niin ne päätettiin vahvistaa kummaltakin sivulta vinoon asennetuilla teräslattavöljäreillä. Seinähirret ja paikat sekä katon pääkannattaja olivat kuivaa tavaraa, mutta völjärit, lattiankannattajat ja kattovasat tuoretta. Rakennuksen avonainen rakenne mahdollisti hyvin tavaran kuivumisen keväällä. Kirvesmiehet oikealla.

Katon vanha pääkannattaja oli niin taipunut, että se päätettiin vaihtaa uuteen. Tässä yhteydessä rakenne päätettiin turvallisuussyistä muuttaa terästangoilla jäykistetyksi palkiksi, jotta katto ei taipuisi enää keskikohdalta. Pääkannattajan uusimiseen ei oltu varaudutta, joten palkki tehtiin pyöreästä pylväästä sahaamalla vastakkaiset pinnat suoraksi ja veistämällä sivut kirveellä pelkkahirreksi. Tangot jälkikiristettiin syksyllä. Sahausta lukuun ottamatta vastaava rakenne olisi voitu toteuttaa myös alkuperäiseen rakennukseen.

Sivuille lisättiin yksi ylimäärinen pystytuki, joka kiinnitettiin tapilla runkoon. Koska hirsiä oli jatkettu sivuaukon yläpuolella, niin osin runkoa jouduttiin jäykistämään myös hirsien läpi asennetuilla terästangoilla.

Vanhan rungon kolot kertovat hirsien kierrätyksestä. Säänkeston vuoksi kolot jouduttiin kuitenkin paikkaamaan umpeen.

Vanhat terästangot ja mutterit vaihdettiin uusiin kierteiden kulumisen takia. Vanhojen pulttien kannat ovat tyypiltään samanlaiset, kuin Haukivuoren kotiseutumuseon pikkumakasiinin völjäreissä. Säilyneet vanhat teräsosat kiinnitettiin muistoksi kurkihirteen.

Vaikka talas oli vanha rakennus ja ns. valmiiksi laskeutunut, niin uusien hirsien sekä rungon pitkän purkuajan vuoksi laskeumavarat porattiin völjärien keskimmäiseen ja ylimpään reikään. Tankona käytettiin vedettyä akselia, johon ajettiin sorvissa pakalla tarvittava kierrepituus. Aluslevyinä käytettiin teräslattaa, johon rei’itettiin koneellisesti. Muttereita käytettiin mustia ja pintakäsittelemättömiä muttereita. Näillä materiaalivalinnoilla pyrittiin sekä toistamaan mahdollisimman pitkälle korvattuja osia sekä varmistamaan, että näkyviin jääneiden teräsosien pintakäsittelyaine eli hautaterva tarttuu kiinni.

Talaksen ollessa purettuna kasassa kaikkia vanhoja kattovasoja ei pystynyt tarkistamaan. Asennusvaiheessa uusia vasoja jouduttiinkin veistämään arvioitua enemmän. Myös jatketun kurkihirren rannanpuoleinen pää jouduttiin uusimaan pystytyksessä huomatun lahon vuoksi.

Katemateriaaliksi päätettiin mänty-, kuusi- tai haapalauta. Sekakäyttö oli mahdollista, mutta sahuri toimitti koko alalle tuppeensahattua haapalautaa. Syksyllä huomattiin, että vesi valuu lautakatolta sen verran hitaasti, että tippanokasta olisi pitänyt tehdä pidempi. Tämän vuoksi kattolautojen alaosat tervattiin, ja tervausta tullaan jatkamaan, kunnes puun pintaan muodostuu kosteudelta suojaava kalvo.

Siirry sivun alkuun